Jos Jeesus eläisi nyt – voisiko hän olla tunnistamaton?

 Jos Jeesus syntyisi tämän päivän maailmaan, kuinka moni tunnistaisi hänet?

Kysymys tuntuu oudolta. Kristityt ajattelevat usein, että Jeesus olisi niin poikkeuksellinen persoona, että kaikki huomaisivat hänet heti. Hänen puheensa leviäisivät hetkessä internetissä, hänen ihmetekojaan kuvattaisiin kännyköillä ja hänen ympärilleen muodostuisi valtava seuraajajoukko.

Mutta evankeliumit antavat aivan toisenlaisen kuvan. Jeesusta ei tunnistettu edes silloin, kun hän eli ihmisten keskellä.

Ei sellainen Messias kuin odotettiin

Jeesuksen ajan juutalaiset odottivat Messiasta. He tunsivat Vanhan testamentin lupaukset ja odottivat vapauttajaa. Silti useimmat eivät tunnistaneet Jeesusta.

Miksi? Koska hän ei vastannut odotuksia.

Hänen uskottiin olevan voimakas hallitsija, mutta hän syntyi eläinsuojassa. Hänen odotettiin kokoavan armeijan, mutta hän kutsui seuraajikseen kalastajia, veronkantajan ja tavallisia galilealaisia. Hänen oletettiin kukistavan Rooman vallan, mutta hän kehotti rakastamaan vihollisia. Monet odottivat suurta johtajaa. Jumala lähetti palvelijan.

Sama voisi tapahtua tänään.

Meilläkin on omat odotuksemme. Kuvittelemme, että Jeesus olisi tunnettu vaikuttaja, suosittu puhuja tai kansainvälinen hengellinen johtaja. Ehkä hänellä olisi miljoonia seuraajia sosiaalisessa mediassa.

Mutta entä jos hän ei valitsisikaan näkyvyyttä?

Jumala löytyy usein sieltä, mistä häntä vähiten etsitään

Raamatussa Jumala toimii usein yllättävällä tavalla:

• Hän valitsi paimenpoika Daavidin kuninkaaksi.

• Hän kutsui Mooseksen, joka koki olevansa huono puhumaan.

• Hän lähetti profeettoja, joita ei arvostettu.

• Ja hän lähetti Poikansa maailmaan köyhään perheeseen.

Jeesuksen elämä oli jatkuva muistutus siitä, että Jumalan valtakunta ei noudata maailman arvojärjestystä. Hän sanoi:

Viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi.

(Matt. 20:16)

Tämä ajatus kulkee läpi koko hänen opetuksensa.

Missä Jeesus vietti aikansa?

Kun luemme evankeliumeja, huomaamme jotakin yllättävää. Jeesus ei viettänyt eniten aikaa Jerusalemin temppelissä.

• Hän kulki kylissä. 

(Matt. 9:35)

• Hän söi ihmisten kodeissa. 

(Mark. 2:15, Luuk. 7:36)

• Hän pysähtyi tien varteen. 

(Luuk. 18:35-41)

• Hän kohtasi kerjäläisiä. 

(Luuk. 18:35-41)

• Hän kosketti sairaita. 

(Mark. 1:40-41, Luuk. 13:10-13)

• Hän keskusteli halveksittujen kanssa.

(Joh. 4:4-9, Luuk. 19:1-7, Luuk. 7:36-39, Mark. 2:15-16)

• Hän antoi aikaa ihmisille, joilla ei ollut yhteiskunnallista arvoa.

(Mark. 10:13-14, Luuk. 8:43-48, Luuk. 15:1-2)

Hän ei rakentanut uskonnollista organisaatiota. Hän rakensi ihmisiä.

Matteus 25 – Jeesuksen yllättävin opetus

Ehkä kaikkein hätkähdyttävin kuvaus löytyy Matteuksen evankeliumin 25. luvun jakeista 31-46, jossa Jeesus kuvaa viimeistä tuomiota. Ihmiset seisovat Ihmisen Pojan edessä.

Silloin Jeesus sanoo:

Te annoitte minulle syötävää, kun minulla oli nälkä. Te annoitte minulle juotavaa, kun minulla oli jano. Te otitte minut luoksenne, vaikka olin teille vieras. Te annoitte minulle vaatteet, kun olin alaston. Te huolehditte minusta, kun olin sairas. Te tulitte katsomaan minua, kun olin vankilassa.

(Matt. 25:35-36)

Ihmiset hämmästyvät ja kysyvät: Milloin näimme sinut sellaisena? (Matt. 25:37-39, 44)

Juuri tässä on kertomuksen ydin: ihmiset eivät tunnistaneet Jeesusta.

Silloin Jeesus vastaa:

Minä vakuutan teille: sen, minkä te teitte yhdelle näistä huono-osaisista veljistäni ja sisaristani, te teitte minulle.

(Matt. 25:40)

Jeesus samaistaa itsensä niihin ihmisiin, joita maailma pitää vähäpätöisinä.

Voisiko sama tapahtua nyt?

Kuvitellaan hetkeksi:

Jeesus kävelee kaupungin keskustassa.

Hän ei ole pukeutunut erityisellä tavalla.

Hänellä ei ole arvonimeä.

Hän ei esiinny televisiossa.

Hän istuu palvelutalon vanhuksen vieressä ja kuuntelee tämän elämäntarinaa.

Hän auttaa asunnotonta kantamaan tavaroitaan.

Hän viettää aikaa kehitysvammaisten kanssa.

Hän kuuntelee masentunutta nuorta.

Hän käy vastaanottokeskuksessa tapaamassa pakolaisia.

Hän juo kahvia yksinäisen eläkeläisen kanssa.

Moni kulkisi hänen ohitseen. Emme pitäisi häntä erityisen tärkeänä. Ehkä pitäisimme häntä vain hyväsydämisenä ihmisenä.

Miksi emme tunnistaisi häntä?

Syy ei ehkä olisi siinä, että Jeesus olisi muuttunut. Syy olisi meissä:

• Maailma opettaa katsomaan menestystä.

• Arvostamme näkyvyyttä.

• Seuraamme kuuluisuuksia.

• Kuuntelemme vaikutusvaltaisia ihmisiä.

Mutta Jeesus sanoi:

Teidän keskuudessanne näin ei kuitenkaan saa olla. Jos joku teistä tahtoo tulla suureksi, hänen on oltava toisten palvelija. Jos joku teistä haluaa olla ensimmäinen, hänen on oltava toisten orja. Eihän Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi vaan palvelemaan ja maksamaan hengellään kaikkien lunnaat.

(Matt. 20:26-28)

Hänen suuruutensa oli palvelemisessa. Siksi hän voi jäädä huomaamatta yhteiskunnassa, jossa huomio kiinnittyy valtaan, rahaan ja julkisuuteen.

Jeesus on edelleen siellä

Matteuksen 25. luku ei tarkoita vain sitä, että meidän pitäisi auttaa köyhiä. Se kertoo jotakin Jeesuksesta.

• Hän on edelleen siellä, missä ihminen kärsii.

• Hän ei katso ihmistä tämän aseman, koulutuksen, varallisuuden tai uskonnollisen maineen perusteella.

• Hän katsoo sydämeen.

Siksi kristityn tehtävä ei ole puolustaa oikeaa oppia. Kristityn tehtävä on nähdä ihminen. 

Jeesuksen seuraaminen alkaa siitä, että opimme katsomaan maailmaa hänen silmillään.

Suurin ihme

Ehkä suurin ihme ei olisi se, että Jeesus parantaisi sairaita. Ehkä suurin ihme olisi se, että hän saisi ihmiset näkemään toisensa uudella tavalla. 

Hän opettaisi jälleen, ettei ihmisen arvo synny asemasta, saavutuksista eikä omaisuudesta. Jokainen ihminen on äärettömän arvokas, koska Jumala rakastaa häntä.

Jeesus voisi elää keskellämme täysin tunnistamattomana. Ei siksi, että hän olisi piilossa. Vaan siksi, että katsomme väärään suuntaan. Emme huomaa häntä. 

Mutta jokainen, joka pysähtyy kärsivän ihmisen rinnalle, voi huomata löytäneensä enemmän kuin autettavan. Hän on kohdannut Kristuksen.

Ehkä juuri tämä on Matteuksen evankeliumin syvin sanoma: 

Kristusta ei löydetä vallan keskuksista eikä näkyvimmiltä näyttämöiltä, vaan siellä, missä rakkaus muuttuu teoiksi.

Jokainen ojennettu käsi, jokainen kuunteleva korva ja jokainen lähimmäisen hyväksi tehty teko on samalla vastaus Kristuksen kutsuun. 

Siksi Jeesus ei ole vain menneisyyden henkilö. Hän on elävä läsnäolo maailmassa – usein siellä, mistä häntä vähiten osataan etsiä.

Elämän epäoikeudenmukaisuus

Elämässä hyvä ei saa palkkaansa eikä pahakaan. Raamatullinen näkökulma elämän epäoikeudenmukaisuuteen.

Ihmiset ovat kaikkina aikoina kokeneet, ettei elämä ole oikeudenmukaista. Hyvät ihmiset sairastuvat, kärsivät ja kuolevat samalla tavalla kuin pahatkin. Hyvyys ei takaa menestystä eikä pahuus rangaistusta. Luonto kohtelee kaikkia samalla tavalla: aurinko paistaa sekä hyville että pahoille, ja kuolema kohtaa jokaisen. Tästä kokemuksesta on noussut ihmisen syvä oikeudenmukaisuuden kaipuu – ajatus siitä, että kaiken täytyy joskus tulla tasatuksi.

Raamattu tunnistaa tämän kokemuksen. Se ei väitä, että elämä olisi oikeudenmukainen. Päinvastoin, erityisesti Vanhan testamentin viisauskirjat kuvaavat maailmaa, jossa hyvä ei aina saa palkkaansa eikä paha rangaistustaan. Saarnaajan kirja sanoo:

Turhuutta on maan päällä tämäkin: on hurskaita, joiden käy niin kuin he olisivat tehneet vääryyttä, ja on jumalattomia, joiden käy niin kuin he olisivat tehneet oikein.

(Saarn. 8:14)

Saarnaajan mukaan elämässä ei näytä olevan näkyvää moraalista järjestystä. Ihmisen kohtalo ei määräydy yksinkertaisesti hänen hyvyytensä tai pahuutensa perusteella. Sama ajatus toistuu myöhemmin:

Kaikki, mikä hänen eteensä tulee, on turhuutta, koska kaikkien kohtalo on sama: niin jumalisen kuin jumalattoman, niin hyvän kuin pahan, puhtaan ja saastaisen, uhraajan ja sen joka ei uhraa. Hyvän käy samoin kuin syntisen, valan vannojan samoin kuin vannomista karttavan. Kaikessa, mikä auringon alla tapahtuu, on lohdutonta juuri se, että jokaisen kohtalo on sama.

(Saarn. 9:1-3)

Tämä on yksi Raamatun realistisimmista havainnoista. Kuolema tekee ihmisistä tasa-arvoisia. Rikas ja köyhä, hurskas ja jumalaton päätyvät samalla lailla hautaan. Elämä ei näytä jakavan oikeutta ihmisten tekojen mukaan.

Myös Jeesus opetti, että Jumala kohtelee kaikkia ihmisiä tässä maailmassa samalla tavoin. Hän sanoi:

Hänen aurinkonsa nousee hyville ja pahoille, ja hän antaa sadetta oikeamielisille ja jumalattomille.

(Matt. 5:45)

Jeesuksen sanat kuvaavat Jumalan puolueettomuutta. Luonnon lahjat eivät jakaudu moraalin perusteella. Sade ei tule vain hyvien pelloille eikä sairaus kohtaa vain pahoja. Tässä mielessä maailma toimii tasa-arvoisesti, mutta samalla myös armottomasti. Elämä ei palkitse ihmistä automaattisesti hänen hyvyydestään.

Tämä kokemus on synnyttänyt ihmisissä syvän kysymyksen: jos oikeus ei toteudu tässä elämässä, toteutuuko se joskus muualla? Tästä kaipuusta alkoi vahvistua ajatus kuolemanjälkeisestä oikeudesta.

Vanhan testamentin varhaisimmissa teksteissä käsitys kuolemanjälkeisestä elämästä on vielä melko hämärä. Kuolleiden ajatellaan menevän tuonelaan (hepr. šeol), varjojen valtakuntaan, jossa ihmisten kohtalot eivät näyttäisi eroavan toisistaan heidän tekojensa perusteella. Sekä hyvät että pahat päätyvät samaan paikkaan.

Myöhemmässä juutalaisessa ajattelussa alkoi kuitenkin vahvistua usko ylösnousemukseen ja viimeiseen tuomioon. Tämä näkyy selvästi Danielin kirjassa:

Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun.

(Dan. 12:2)

Ajatus viimeisestä tuomiosta vastasi ihmisten oikeudentajuun. Jos elämä ei tasaa hyvää ja pahaa tässä maailmassa, Jumalan täytyy tehdä se lopullisesti kuoleman jälkeen.

Jeesuksen opetuksissa viimeinen tuomio on keskeinen teema. Hän sanoo:

Ihmisen Poika tulee Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa ja maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan. 

(Matt. 16:27)

Laajimmin Jeesus käsittelee aihetta Matteuksen evankeliumissa Matt. 25:31-46, jossa kansat kootaan hänen eteensä ja ihmiset erotetaan toisistaan sen perusteella, miten he ovat kohdelleet vähäosaisia ja apua tarvitsevia.

Sama ajatus jatkuu vahvana myös muualla Uudessa testamentissa. Apostoli Paavali kirjoittaa:

Kaikkien meidän on näet kerran tultava Kristuksen tuomioistuimen eteen. Silloin jokaiselle maksetaan takaisin se hyvä tai paha, mitä hän on eläessään tehnyt.

(2. Kor. 5:10)

Sekä Jeesuksen että Paavalin opetuksissa viimeinen tuomio liittyy ihmisen vastuuseen omasta elämästään. Tuomio ei ole vain tulevaisuuden tapahtuma, vaan muistutus siitä, että ihmisen teoilla on merkitystä ja että Jumalan oikeudenmukaisuus toteutuu lopulta täydellisesti.

Kristinuskon mukaan lopullinen oikeudenmukaisuus ei toteudu täydellisesti maan päällä vaan Jumalan edessä. Tämä ajatus syntyy siitä kokemuksesta, että nykyinen maailma ei kohtele ihmisiä heidän tekojensa mukaisesti.

Raamatun näkökulmasta maailma on keskeneräinen. Ihminen kaipaa oikeutta, mutta ei löydä sitä täysin tästä elämästä. Siksi usko tulevaan tuomioon ja kuolemanjälkeiseen elämään on ollut monille vastaus elämän ristiriitoihin. Ilman sitä kärsimys, vääryys ja pahuuden menestys jäisivät lopullisesti ratkaisemattomiksi.

Raamattu ei kehota kuitenkaan ihmistä katkeroitumaan. Sen sijaan ihminen kutsutaan elämään oikein silloinkin, kun palkkaa ei näy. Hyvyys ei ole Raamatussa kauppaa Jumalan kanssa, vaan osa ihmisen kutsumusta. Jeesuksen oma elämä on tästä esimerkki: hän auttoi ihmisiä, teki hyvää ja kärsi silti enemmän kuin kukaan muu. Hänen elämänsä osoittaa, ettei oikeamielisyys takaa helppoa kohtaloa tässä maailmassa.

Ajatus siitä, että “hyvä ei saa palkkaansa eikä pahakaan”, ei siis ole Raamatulle vieras. Päinvastoin, se on yksi sen keskeisistä havainnoista ihmiselämästä. Juuri tästä kokemuksesta syntyy kaipuu lopulliseen oikeuteen – siihen, että joskus kaiken täytyy tulla näkyviin ja arvioiduksi. Kristillinen usko näkee tämän oikeuden toteutuvan Jumalan edessä, ei välttämättä tämän maailman aikana.